sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Kovaa kyytiä Vihdissä

Kotimainen seikkailukausi avattiin Vihdissä Winter Adventuren merkeissä. Vaikka kisa jäi kestoltaan lyhyeksi, vain kahden ja puolentunnin rypistykseksi, tarjosi ratamestari taas uusia metkuja kokeneellekin seikkailijalle. Tällä kertaa tasainen kisa voitosta kääntyi Free Adventuren tappioksi, tuloksena siis kakkostila noin sekunnin kärjestä.

Free Adventuren oli tarkoitus lähteä kisaan parilla Tommi Putkuri- Mika Luoto, mutta Mikan sairastuminen päivää ennen kisaa pakotti kaivamaan ässän hihasta. Lyhyellä varoitusajalla Heikki Toivio lähti paikkaamaan tiimin ja otti samalla myös aimo annoksen suunnistusvastuuta kannettavakseen.

Kisa alkoi Vihti Skiistä randonee -osuudella. Näin talvikisaan saatiin vähän luntakin reitille. Kolme sähäkkää nousua mäen huipulle laskettelumonot jalassa ja sukset selässä sai veren kiertämään ja hien pintaan. 23min osuuden jälkeen Multisport pari Janne Mononen – Jenni Mattila johtivat kisaa noin minuutilla, seuraavina Free Adventure ja No Limitin Mikael Donner - Vesa Kankaanpää.

Toinen osuus oli selkeä juoksupätkä. Puolentunnin tiukan rypistyksen jälkeen saavuttiin kickbike vaihtoon No Limitin johdolla, minuutin päässä seurasivat Free Adventure ja Multisport. 15km kickbike oli aika peruspullaa ja miesjoukkueet saivat jätettyä sekaparia muutaman minuutin. Kisan ratkaisulle tarjosi puitteet isohko soramonttu jota kierreltiin ristiin rastiin 18 rastin verran viimeisellä rogaining osuudella. Kartan virkaa suoritti Pete F taituroima luonnos montusta ja rasteina olivat frisbeegolf radan ”pömpelit”. Free Adventure ja No Limit lähtivät monttuun yhtä aikaa ja alku vaikuttikin helpolta. Sitten heti kakkosella juoksimme väärälle pömpelille. Etäisyydet olivat lyhyet ja lähtösuunta rastilta oli ratkaiseva. Joukkueet sahasivat monttua tasatahtiin pieniä koukkuja tehden. Kisan ratkaisu jäi loppukirin varaan. Free Adventuren jalka (Putkurin jalka) alkoi painaa ja he päättivät jättää ratkaisun viimeiseen quest tehtävään. Kun tehtävä sitten olikin leikkitelineen kiipeäminen, oli peli menetetty, tiimille hopeaa kaulaan ja kotia kohti.
Team Finland valmiina kaudelle 2008

Vuodenvaihde toi tullessaan muutoksia tiimin kokoonpanoon ja muutenkin
oli aika hetkeksi pysähtyä miettimään tulevia suunnitelmia ja
tavoitteita. Nyt tiimi on kuitenkin valmis tulevaan kauteen ja
tavoitteet on totutun korkealla. Seppo Mäkinen, Ville Niemelä, Rauni
Parantainen ja Tommi Putkuri avaavat kv. kauden 11-18.5. Espanjassa
Bimbache Adventuressa. Tavoitteena voitto ja paikka MM kisaan
Brasiliaan. Kesä kisaillaan näillä näkymin kotimaassa. Team Finland
tulee esittelemään kovakuntoisia vereksiä seikkailijoita tutuissa
kesän kisoissa. Syksyllä on sitten tarjolla kisoja Meksikossa,
Kiinassa ja tietenkin MM Brasilia. Myös Rogaining MM
13.9. Virossa kuluu kisaohjelmaan.

Kotimaan kausi käynnistyy jo 1.3. lauantaina Winter Adventuren
merkeissä. Viivalla ovat mukana tiimin Tommi Putkuri yhdessä Triathlon
ässä Mika Luodon kanssa. Tavoitteena on petrata parin syksyn esitystä
X-kaadossa jolloin irtosi kolmas tila. Tunnelmia kisasta ja muita
treenikuulumisia ensi viikolla!

Talven hiihtosuunnistuskaudelta saldona on tähän saakka Seppo Mäkisen keskimatkan SM-pronssi H21 sarjasta. HISU-SM jatkuu 15.3 Kiuruvedellä, jolloi kisaillaan pitkä matka ja viesti.