perjantai 10. lokakuuta 2008

Ruotsin Multisport SM

Hannu ja Seppo iskivät kolmanneksi Ruotsin Multisport SM:ssä. Kisa käytiin Tukholman lähellä: Bogesundin saarella Vaxholmin läheisyydessä. Kisan kokonaiskesto oli rapiat 6h.

Kisaan lähdettäessä tiedettiin, että melonta tulee olemaan meidän kannalta ratkaiseva laji. Kalustovalinta oli vapaa, jolloin oli aivan selvä. että suurin osa meloo nopeilla Multisport-kajakeilla. Tähän ei joukkueena pystytty harjoittelemaan riittävästi ajoissa, joten turvauduttiin Flash-tyyppisiin, vähän hitaampiin, mutta vakaampiin kuntokajakkeihin.

Kisa alkoi 14 km suunnistuksella, jossa kärkiporuka pysyi aika lailla kasassa. Meillä ei ollut suuria vaikeuksia ja vaihtoon rullattiin helposti kärkiporukassa.

Melonta meni aluksi yläkanttiin ja pysyttiin muiden joukkueiden perässä hitaammillakin välineillä. 1-2 rastivälillä tehtiin huikea: 2 km kanto, jolla vielä iskettiin keula melkein kiinni. Sitten pienet vaikeudet kaluston kanssa ja käsien puutuminen raskailla välineillä verottivat matkantekoa siinä määrin, että kärki karkasi 10 minuutin päähän melonnan lopuksi. Melontaosuus kesti noin 2h.

Pyöräilyn alussa oli huikea: about 45 min tekninen, merkitty pyöräosuus. Tämä vedettiin erittäin hyvin. Muilta osin pyöräosuus meni myös suunnitellulla tavalla. Muutamalla reitinvalinnalla otettiin pataan ja muutama rastiväli vedettiin muita paremmin. Kokonaisuutena pyöräily meidän osalta oli hyvää työtä ja vauhti päivän parasta. Kärjen osalta suomalaiset olivat nyt kovimpia pyöräilijöitä ja ruotsalaiset sortuivat joko tekniseen pätkään tai virheisiin.

Vipa juoksu oli vain neljä kilometriä, mutta siinä jouduttiin kovaan taisteluun kolmen Ruotsalisjoukkueen kanssa. Suunnistus meni aivan nappiin ja viimeiselle välille tultiin kahden ruotsalaisporukan seuratessa meitä tiukasti. Ruotsalaiset jätettiin kalkkiviivoille ja Team Buff (Martin Flinta/ Jens Thorild) oli hukannut itsensä jo osuuden alkuvaiheessa. Näin ohitimme lopussa kolme joukkuetta ja kuittasimme 3. sijan ja päivän selvät pohjat viimeisessä juoksussa. Ruotsalaiset osoittivat olevansa huonoja häviäjiä ja tekivät protestin suomalaisia vastaan itkemällä penalteja vaihtoalella pyöräilystä. Kilpailun jyry ei tähän taipunut ja tulokset pysyvät voimassa. Suomeen siis sijat 1. ja 3.

Teimme hyvän suorituksen ja tähän pitää olla tyytyväinen. Kajakkivalinta oli pakon sanelema juttu tällä kertaa. Tässä kisassa voiton realistinen tavoittelu olisi edellyttänyt nopeita kajakkeja. Nyt jäätiin lopulta voitosta vain 6 min. Hyvä tulos perustui kovaan juoksuun, pyöräilyyn ja taktisiin kuvioihin. Näin tiukassa ja kovatasoisessa kisassa annettua etumatkaa ei oteta kiinni ilman muiden virheitä, joten kalustolla ei saa ottaa "pataan" yhtään!

Arvosta käydyssä kisassa sitä, että selkeiden ja pitkien osuuksien seurauksena fyysinen rasittavuus kisassa oli aivan eri luokkaa kuin vastaavissa meillä käydyissä kisoissa. Meillä homma on mennyt kikkailuksi, jossa vedetään 20-30 min jotain lajia ja sitten heitetään välillä "palloa koriin". Laji vaihtuu vähän väliä, eikä oikein koskaan päästä extremen puolelle. Nyt jo alun juoksu: noin 1.40 vastaa Jukolan pitkää yötä suorituksena, puhumattakaan 2h kajakkimelonnasta lyhyessä kisassa. Harvinaista herkkua!

-Se-

Rogainen MM, Viro

Tiimi iski hienosti Rogainen MM:ssä Virossa Villen ja Sepon toimesta. Sijoitus oli lopulta 5. Pronssi jäi vaivaisen kahden pisteen päähän. Hyvin vetivät suomalaisista myös Lehtoset: 12.(Team Penalty).

Hyvä tulos perustui tasaiseen vauhdinjakoon ja ennakkosuuunnitteluun. Gps-mittauksin ja Retki-Rogainen kokemuksian perusteella tehtiin rastivälikohtainen "pläni", joka piti hyvin ja aikataulussa pysyttiin. Kokonaismatkaa tuli 125-130 km.

Maastot Viron ja Latvia rajamailla olivat pääosin upeita ja paikoin suunnistuksellisesti haastavia. Metsässä tavattiin mm. villisikalauma, joka röhkien pisteli pakoon yöllä ja runsaasti majavia sekä niiden rakennelmia.