maanantai 31. elokuuta 2009

Archipelagosta kakkossija

Kauden kolmas multisport cupin kisa Archipelago Adventure Lopen maastoissa toi tiimille kauden toisen kakkossijan. Free Adventuren nimellä ja kokoonpanolla Tommi Putkuri ja Mika Luoto lähdettiin taistelemaan kärkisijoista ja iskemään "isoa kovaa". Ennen kisaa oli selvää ettei melontakalustomme ollut kilpailukykyinen muihin kärkijoukkueisiin nähden ja melonnassa menetimme mahdollisuudet haastaa kisan voittaja Omjakon kunnolla.
Valmistautuminen kisaan alkoi noin viikkoa ennen starttia kun kävimme Mikan kanssa kokeilemassa melontaseuran klassista tosi inkkaria joka varmasti täyttää kaikki sääntöpykälät. Melonta sujui heti ok vaikka Mikan edellinen kosketus lajiin oli kahden vuoden takaa X-kaadosta. Etukäteen uskoimme että molempien triathlon taustasta olisi hyötyä kun kisassa oli tiedossa myös uintia. Erot uinti osuuksilla jäivät kuitenkin yllättävän pieniksi. Melontaliivi tasaa tehokkaasti tasoerot uinnissa.
Kisa alkoi joenpohja rämmintä questillä jossa poimittiin joen varresta kuusi rastia noin kahden kilometrin matkalta. Toinen osuus oli lyhyt siirtymä pyörällä coustalering osuudelle. Ennen osuudelle lähtöä oli löydettävä kaksi vedenalaista rastia kirkasvetisestä lahdenpohjukasta. Tölkit löytyivät ja pääsimme kärjen tuntumassa osuudelle. Uintipätkien aluksi näytti että jätämme muut mutta sitten ohi lipui Hiiltomiesten uimapatjat. Pyrimme pitämään hyvää vauhtia ja pikku hiljaa letka alkoi venymään. Hiiltomiehet olivat osuuden nopeimmat, pääsimme pyöräosuudelle toisina noin 30sek ennen Omjakonia. Lyhyt pyöräily ja sitten melonta. Ja nyt veri punnittiin ja niinhän siinä kävi että muut katosivat horisonttiin. Melonnan lopuksi vielä MultiPete tuli heittämällä ohi. Pääsimme lyhyelle pyöräpätkälle jaetulla kolmospaikalla. Vaikka kärki oli karannut 10min päähän, oli poodium paikka vielä jaossa. Toisella juoksuosuudella iskimme yhdessä Multisportin kanssa ja saimme yllättäin Hiiltomiehet kiinni. Siitähän tuli uutta intoa ja vielä yksi vaihde lisää. Kun tästä huolimatta ero vaihdossa oli edelleen kasvanut kärkeen oli selvää että tässä ratkotaan nyt hopean kohtaloa. Viimeisellä pyöräosuudella, jossa välillä juostiin suo quest, saatiin revittyä pari minuuttia eroa Multisporttiin.
Ratamestari Mononen oli onnistunut rakentamaan monipuolisen ja joitain yllätyksiä sisältävän radan. Myös questit olivat todella onnistuneita, sekä fysiikkaa että myös vähän keskittymistä vaativia. Ainoa pieni miinus oli tälläkertaa vaisut pyöräpätkät. Kokonaisuudessaan kisa sujui tiimiltä hyvin ja parempaan ei ollut mahdollisuuksia käytössä olleella melontakalustolla.

Muddy-X maastopyöräseikkailu La 26.9.2009!

Muddy-X maastopyöräseikkailu järjestään Oulussa la 26.9.2009

Tarkemmat kilapiluohjeet ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Sarjat ovat N ja M. Kilpailu on henkilökohtainen, mutta myös pareittain kisaaminen on sallittua. Kilpailuaika on 4 tuntia.

Mikä Muddy-X?
Kyseessä on seikkailuhenkinen maastopyöräkisa. Reittiä edetään kartan tai muiden ohjeiden ja vihjeiden mukaan. Kisassa voi olla tehtäviä tai pieniä osuuksia muullakin kuin pyörällä edeten.

Kisa on Rogaine-tyyppinen: rastit on pisteytetty ja määräaikana eniten pisteitä kerännyt voittaa kisan. Tasapisteissiin päädyttäessä paremmuuden ratkaisee aika. Määräajan ylittävästä ajasta tulee sakkoa.

Kisassa käytetään GPS-seurantaa, jolloin kisaa voi seurata reaaliajassa netistä ja jälkeenpäin kilpailijoiden reittejä voidaan katsella ja vertailla.

Kilpailun järjestäjä:
Free Adventure Ry, Oulu

Lisätietoja:
Seppo Mäkinen 040-5564939
snowhow(at)kolumbus.fi

maanantai 17. elokuuta 2009

Pronssia Rogainen EM-kisoista!

Parivaljakko Oja&Mäkinen nappasi hienosti pronssia Rogainen (24h suunnistus)Euroopan mestaruukisoista Ylläkseltä. Kovatasoisessa kisassa mukana oli viime vuoden MM-kisojen kärkiviisokosta neljä joukkuetta ja lisäksi monta kovaa haastajaa. Kisa meni pitkälle suunnitelmien mukaan ja testijuoksuissa edettyä vauhtia. Hyvä ennakkovalmistautuminen ja suunnittelu palkittiin nyt arvokisamitallilla!

torstai 13. elokuuta 2009

Sisulla Rogainen EM:iin

Parivaljakko Oja/Mäkinenlähtee EM-rogaineen Yläkselle haastamaan Euroopan kärkeä 24 h suunnistuksessa. Töitä on tehty paljon viime aikoina vauhdin ja suunnistuksen eteen. Iso-Syötteellä ja Rokuan vaaroilla tehdyt koejuoksut antavat uskoa kisaan: tiimin kilometrivauhdit ovat olleet hurjia verrattuna viime vuoden MM-kisoihin. Nyt pitää vastustajien lyödä alusta asti rumpua tosissaan jos meinaavat olla tuloslistoilla Team Finlandin edellä..

Välineet on testattu kenkiä ja sukkia myöten. Tiimin valinta kenkäpuolella on Ice Bugin Sisu. Sisussa on hyvä pito, kenkä on kevyt ja vettymätön sekä erittäin vakaa ja hyvä juostava maasto-olosuhteissa. Sukkapuolella Lorpenin jalkoja hyväilevät mallit säilyttävät jalat rakottomina ja menokunnossa pitkän (24h) kisa ajan. Nyt on uutuutena käytössä myös Ice Bugin markkinoima "palautussukka". Sukka on pohjemallinen ja hieman puristava oikeista paikoista. Tämä pitää laskimoverenkierron kunnossa jalkojen väsyessä ja turvotessa kisan aikana.

Mielenkiintoista ja kovaa kisaa odotellessa ,
Seppo Mäkinen