Tiimi palasi mitalikantaan Portugal XPD:ssä vahvalla suorituksella!
Kisakuume nousee!
Portugalin XPD kisa isännöi seikkailu-urheilun MM kisoja ensi vuonna Estorillissä. Team Finland lähti katsastamaan kisapaikkoja ja kisaformaattia esikisaan. Etukäteen oli tiedossa monipuolinen ja vaativa kisa jossa oman haasteensa toisi rogaining-tyyppinen pistejärjestelmä. Reitti sisälsi kahden tasoisia rastipisteitä, ns. pakollisia ja vapaaehtoisia. Lopputulos ratkaistaisiin ensisijaisesti 100 tunnin aikana kerättyjen pakollisten rastien määrällä. Niiden ollessa tasan sijoitus määräytyy haettujen rastien kokonaismäärän ja edelleen niiden ollessa tasan käytetyn ajan perusteella. Kun etukäteen mietimme taktiikkaa päätimme ainakin kisan aluksi lähteä kiertämään koko rataa, kaikkia rasteja. Ennakkotietojen mukaan tämä onnistuisi kansainväliseltä huippujoukkueelta. Lisäksi reitti oli jaettu neljään Stageen joiden välissä oli huolto ja pääsy varustekasseille. Muuten huolto kisan aikana toimi nouto tai jättöpisteiden kautta, jonne huoltaja oli jättänyt osuudella tarvittavia varusteita. Huoltajaa näimme kisan aikana vain kolmessa paikassa.
Portugalissa oli mukana kolme suomalaisjoukkuetta. Meidän lisäksi viivalle asettui Omjakon ja Ava.fi (Penalty). Oli mukava lähteä kisaan näin vahvalla suomalaisedustuksella, vaikka onnetar nopeasti karsikin suomalaisia kärkikahinoista. Tiimissämme tulikasteen seikkailu-urheiluun sai ensikertalaisena mukana ollut Maija Oravamäki. Valmistavien harjoitusten ja yhden harjoituskisan perusteella Maija tiedettiin todella kovakuntoiseksi. Muuten tiimin kalusto oli tuttu: Seppo Mäkinen, Hannu Oja ja Tommi Putkuri. Huoltajana hääri paikallinen Erik, joka oli muuten täyden kympin huoltaja.
Välineistä
Tiimi sai tähän kisaan urheiluliitolta Suomen Pekingin Olympiajoukkueen kamat käyttöön. Oli hienoa vetää samat trikoot jalkaan kuin Pitkämäellä Pekingin tummenevassa illassa! Pitkähihaiset paidat osoittautuvat paitsi hyvännäköisiksi, myös toimiviksi seikkailu-paidoiksi. Nyt kuoripukuna käytetty yleisurheilijoiden sateenpitävä puku oli onneksi väljä ja lämmin, sillä Portugalin kelit eivät todellakaan olleet mitkään ”trooppiset”. Vaatetta piti lisätä ja vaihtaa paljon koska vettä, tuulta ja aamuyön pakkasta oli tarjolla koko kisan ajan.
Välinepuolella seikkailu-urheilussa on tapahtunut paljon viime vuosina. Nyt meillä oli käytössä Ice Bugin Gryllot, nastoitetut ja paksupohjaiset seikkailulenkkarit. Tämä valinta tehtiin sillä perusteella, että tiedettiin Portugalissa oleva kaikenlaista alustaa mm: asfalttia, hietikkoa, märkää ja liukasta kalliota sekä jopa viidakkomaista metsää. Gryllot toimivat hyvin pidon puolesta. Jalkojen rakottomuuteen ja hyvinvointiin vaikuttaa Gryllon leveä lesti, joka ei jalkojen turvotessa kisana aikana ala hiertämään. Tärkeä tekijä jalkojen hyvinvoinnissa oli myös Lorpenin huippusukat. Päiväsaikaan ohuehko ”liner”: C.I.C osoittautui huippuhyväksi valinnaksi kastuneenakin ja yöllä pistettiin vähän paksumpaa sukkaa: T.C.T:tä peliin, jottei pyöräilyn aikana aamukuurassa ala jalkoja palelemaan. Jopa niinkin kokenut urheiluja kuin Maija Oravamäki joutui tunnustamaan että: ”empä olisi uskonut, että sukat voi merkitä näin paljon”.
Seikkailureput ovat myös kehittyneet huikeasti ”Kakko”-mallin ajoista. Nyt käytettiin Osprey Talon 33 reppua, jota voi luonnehtia ”reppujen Mersuksi”. Oikein mitoitettu koko, nopea, kestävät ja helpot sulkijat ovat tärkeitä, koska seikkailukisassa reppua joutuu avaamaan ja sulkemaan satoja kertoja. Osperey osoittautui helposti kannettavaksi ja erittäin kestäväksi ja vettymättömäksi kantovälineeksi. Osprey taisi olla minun (Seppo) ainoa väline, joka kesti noin 250 piikkilangan ylityksen ja alituksen vaurioitumatta! Repussa on vieläpä runsaasti taskuja ja erilaisia säätömahdollisuuksia, jolloin eri kokoiset kisaajat (vrt. Putkuri =Maija²) saavat repun toimimaan kunnolla. Joustavaan päällystaskuun sai mahdutettua kypärän ja kiipeilyvälineet sekä vaatteille repussa on ulkopuolella kiinnityslenkkejä, joihin märät vaatteet sai kiinnitettyä repun kuivumaan hallitusti matkan jatkuessa.
Itse en olisi muutama vuosi sitten uskonut, että juomapussikin voi kehittyä. Nyt käytimme uusia Sourcen juomapusseja, joita voitaisiin luonnehtia: ”toisen sukupolven” juomapusseiksi. Sourcessa on letkun juuressa venttiili, josta neste ei tule ulos vaikka letku ei olisikaan paikallaan. Täyttötilanteessa letkun ja sen sulkijan kanssa ei siis tarvitse sählätä, eikä tupin irtoaminen letkusta päästä juomia valumaan maastoon. Juomapään venttiilikin hakee vertaistaan. Yläpuolelta kokonaan avattava pussi on todella nopea ja helppo täyttää, pesemisestä ja kuivaamisesta puhumattakaan. Kestavä materiaali ja sopiva koko reppukuljetukseen osoittaa myös hyvää suunnittelua. Ei enää jumiutuvia kierrekorkkeja tai homeisia letkuja!
Kisan alkuvaiheet
Sääennusteet lupasivat kisan alkupäiville sadetta ja sateessa kisa myös alkoi 8 km rullaluistelulla. Suomalaisjoukkueiden sauvat auttoivat liukkaalla tienpinnalla ja ensimmäiseen vaihtoon ”hiihdimme” toisena Omjakonin jälkeen. Puolinopean vaihdon jälkeen Tommi ja Hannu lähtivät kajakilla (”shit on top”-malli) kiertämään surffipoijua. Rannasta piti päästä liikkeelle kaatuvia aaltoja vasten, kiertää poiju ja palata rantaan. Yhden kaatumisen jälkeen homma onnistui. Samaan aikaan Seppo ja Maija kiinnittelivät tarvikkeita kaikessa rauhassa kajakkiin. Preafingissä oli sanottu, että toinen vene kiertää poijun ja toinen odottaa rannan tuntumassa. No, paikallahan oli Portugalilaiseen tapaan karmea sählinki: jotkut kantoivat surffilautaa, jotkut kajakkia ja jotkut menivät uimaan räpylöiden ja uimalaudan kanssa. ”Mitä Vit…”, Seppo huikkasi Maijalle kokemuksen syvällä rintaäänellä, että nyt kajakin kanssa veteen ja poiju ympäri. Poijun kierrettyään parivaljakot menivät rannalle inttämään järjestäjien kanssa miten homma olisi pitänyt hoitaa. Järjestäjä antoi luvan jatkaa matkaa, koska molemmat parit olivat kiertäneet poijun heidän antamista ristiriitaisista ohjeista huolimatta. Tiimi siis aloitti 17 km melonnan kärjessä kohti Lissabonin lahden suuta.
Melonnan alkupuoliskolla Tommilla ja Hannulla oli vaikeuksia pysyä oululaiskaksikon vauhdissa. Pienet säädöt eivät tuntuneet auttavan riittävästi, jolloin punaisella tornilla, josta Kolumbuksen historialliset Amerikan purjehdukset alkoivat, vaihdoimme melontajärjestystä. Seppo siirtyi melomaan Hannun kanssa, jolloin tiimin vauhti parani ja melonnan loppu sujui jo kokonaisuutena paremmin.
Melonnan jälkeen saimme vähän esimakua tulevasta. Vaihto tuulisella rannalla märissä vaatteissa oli todella hyinen. Seuraavaksi siirryimme rullaluistimilla 4,5 km hiekkarannalle 50 km pitkän trekin alkuun. Poliisisaattueessa oli kiva luistella kärjessä. Nyt edessä olisi ensimmäinen tiukka osuus juoksua hiekkarantaa ja 100m korkeita rantatörmiä pitkin. Välissä olisi pieni uintirasti joten märkäpuku piti kantaa mukana. Lähdimme liikkeelle omaa vauhtia, rauhassa ja odottelimme jonkun juoksevan meidät kiinni. Vauhtimme oli kuitenkin niin hyvää että näimme seuraavat joukkueet vasta uintirastilla kun pysähdyimme laittamaan märkäpuvut päälle. Uinnissa jouduimme antamaan kärkijoukkueena tasoitusta kun rastin piti olla keskellä lahtea pienellä lautalla. Näitä lauttoja olikin toista kymmentä eikä mitään rastilipun tapaista näkynyt missään. Kun olimme tovin uineet hyisessä vedessä edestakaisin, meloi järjestäjän edustaja rastin paikalle ja käski meidän jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa paikalla oli jo puolen tusinaa joukkuetta.
Vanha sanonta: ”kylmä mies juoksee mielellään”, tuli taas mieleen kun jatkoimme matkaa hyvällä sykkeellä. Muut joukkueet jäivät ja saavuimme vaihtoon selvässä johdossa. Nyt alkoi näkyä kisamuodon vaikutus kisan kulkuun. Me säntäsimme ensin kiipeilyrastille jossa kaksi suoritti puolihelpon kalliokiipeilyn, kun palasimme samaan vaihtoon ja vaihdoimme pyörävarusteet huomasimme että Buff lähti kanssamme samaan aikaan pyöräilyyn. He olivat jättäneet kiipeilyn tässä kohtaa väliin ja suorittivat sen myöhemmin toisella rastilla. Pyöräily oli 32 km pitkä erikoissuunnistus pyöräsuunnistuskartalla. Vedimme sen yhdessä Buffin kanssa hyvää vauhtia. Taas paluu samaan vaihtoon ja matka jatkui trekaten vielä 10km. Buff tippui taas vauhdista ja pienestä suunnistusvirheestä huolimatta saavuimme ensimmäiseen huoltoon selvässä johdossa.
1 Stage päätökseen selkeässä johtoasemassa
Nyt oli ensimmäisten unien aika. Ei kuitenkaan kaikille, sillä seuraava stage alkoi viestisuunnistuksella. Hannu ja Maija jäivät nukkumaan vaihtoon ja Seppo ja Tommi lähtivät suunnistamaan 10 km yösuunnistuksen. Lenkki sujui hyvin ja kun palasimme vaihtoon potkimme toisen parin hereille ja pääsimme itse nukkumaan. Toinen suunnistuslenkki oli vain 4km ja siksi toisten nukkujien unet jäivät lyhyiksi. Tämä huomattiin myöhemmin ja tässä vaiheessa olisi kannattanut nukkua kunnolla varastoon, sillä kylmän kisan aikana oli vaikea löytää kunnon nukkumapaikkoja. Matka jatkui yösuunnistuksesta trekaten 20km, jonka aikana noustiin 400m korkealle rantatörmälle ja suoritettiin laskeutuminen ja kalliokiipeily. Tämä olikin todella mahtava osuus kun nuhruisen yön jälkeen aurinko nousi juuri kun olimme jyrkänteellä kiipeilemässä. Osuuden loppu oli tetsaamista piikkipusikossa, josta parin fiksun reitinvalintapäätöksen seurauksena tultiin vaihtoon ylivoimaisessa johdossa samaan aikaan kun Buff päätti oikoa piikkipuskassa meidänkin hetken yrittämää reittiä menettäen aikaa noin tunnin.
Toinen melontaosuus oli kisan pisin ja vaativin. Sen lopussa olisi vuorovedelle altis muta-alue jolle pääsi ainoastaan nousuveden aikaan. Lisäksi välipaloina melonnassa oli jousiammunta ja skimming. Melonta sujui tasaiseen tahtiin kunnes juuri ennen jousiammuntarastia ukkoskuuro yllätti meidät. Raju trombi puisteli meitä noin 10 min ja vettä ja rakeita tuli vaakasuoraan. Eteenpäin ei päässyt yhtään. Tästä myräkästä kohmettuneena tulimme sitten rantaan ja nuolia ampumaan. Sihti oli hukassa, eikä tietenkään osuttu, jolloin rangaistuksena oli läheiselle linnalle kiipeäminen rastin leimaukseen. Meiltä koko homma vei tunnin, joka oli melko kova rangaistus huonolle jousiammunnalle. Heti seuraavalla rastilla yritimme ”skimminkiä” eli rantahiekalla liukua laudan palalla. Sepi ja Maija antoivat tarvittavat liukunäytteet ja tuomari heltyi päästämään tiimin matkalle ilman sakkoja.
Melonnan lopussa oli mahdollisuus hakea vapaaehtoinen rasti. Rastilla oli aikaraja, se oli haettava ennen pimeää klo 17.00 mennessä. Meillä oli juuri riittävästi aikaa ja tiedettiin, että seuraavat joukkueet eivät enää ehtisi sitä hakea. Tässä olisi ratkaisun paikka. Rasti poimittiin hyvin mutta loppumatkalla vaihtoon tultaessa sadekuuro taas kasteli ja kylmetti meidät pahoin. Rannassa Tommi oli aivan umpijäässä. Ainoa lämmin ja kuiva vaate oli enää avaruushuopa. Pelastuksen toi kuitenkin lähikylän kuppila jossa kahvi ja kuuma keitto virtasivat ”kohmeaan ja uurteiseen kasvoissa olevaan aukkoon”. Taisi kapakoitsija saada viikon katteen yhtenä iltana. Tommi pääsi vieläpä avaruuspeitto-Bonthsoineen internetin video-clip-osastoon. Koko maailma saa nähdä sporttisen kropan värinää avaruuslakanassa ja märissä ”Pitkämäen” trikoissa. Itse Swartzenneggerikin olisi kateellinen! Samassa kuppilassa lämmitteli myös apaattisen tuntuinen Buff. Homma oli siis hallinnassa: meillä oli yksi rasti enemmän ja Buff tiesi, että meidän vauhti on ollut koko ajan kovempaa.
Seuraava 50 km trekki oli taas osoitus kisan vaihtelevista maastoista. Osuus oli enimmäkseen tasaista hiekkapohjaista metsää jota halkoi ruutukaavalla tehdyt tiet ja linjat. Pehmeässä hiekassa tarpominen oli raskasta ja suunnistus vaativaa. Lisäksi yöllä taivas kirkastui ja lämpötila laski pakkaselle. Menemisessä oli kuitenkin hyvä tsemppi ja liput tulivat vastaan kohtuullisen hyvin. Muutama rasti oli järjestäjillä lipsahtanut meidän tulkinnan mukaan väärään paikkaan ja nämä teettivät tarpeettomasti töitä. Loputtomalta tuntuvan jamppaamisen jälkeen lähestyimme vaihtoa hieman pelokkaina. Mitähän varusteita Eerikki oli jättänyt pyöräosuutta varten? Löytyisikö vaihdosta lämpimiä vaatteita koska yhä oli pakkasta ja aamuun oli vielä pari tuntia? Tässä vaihdossa oli myös tarkoitus nukkua ja joukkue oli totisesti sen tarpeessa.
Vaihdossa meille kerrottiin että mitään sisätiloja ei tässä vaihdossa ollut. Onneksi Eric oli jättänyt meille energiaa ja vaatteita, joten laitoimme lämmintä päälle ja jatkoimme matkaa. Kylän läpi ajaessa koitimme löytää nukkumapaikkaa ja lopulta pääsimme yhden oviaan avaavan kahvion lämpöön. Yhteistä säveltä kahvilan omistajan ja nukkumisen suhteen ei löytynyt mutta aamukahvit sentään saimme. Matka jatkui ja Hannu sai ottaa suunnistusvastuun. Suunnistaminen heikolla kartalla ja väsyneen porukan johtaminen ei ollut helppo tehtävä. Parilla seuraavalla rastilla jouduimme jonkin verran hakemaan. Kaiken kaikkiaan osuuden alussa tuhrasimme noin 2 tuntia ylimääräistä aikaa saamatta silti kunnolla nukkua. Pyöräosuuden kolmas rasti oli hajonta jossa kukin jäsen sai hakea oman rastin. Tämä sujui hyvin ja seuraavalla rastilla kokoonnuimme lähes samaan aikaan. Seuraavaksi ylitimme Titanic-nimisellä lautalla kapean patoaltaan ja jatkoimme pyöräilyä vaihtelevissa rolling hills-maastoissa. Homma eteni hyvin, vaikka univelka painoi.
80 km pyöräilyn jälkeen saavuimme toiseen huoltoon. Nyt olisi suunniteltava loppukisan taktiikka ja nukuttava hyvin. Kaikkia kiinnosti nukkuminen enemmän ja taktikointi jäi vähemmälle. Tunnin unien jälkeen pakkasimme reput ja jatkoimme pyöräilyä. Edessä oli 86km haastavaa suunnistusta kartalla, jossa kartalla olevat ja maastossa olevat polut eivät oikein kohdanneet. Jo tässä vaiheessa oli selvää että ensimmäinen ”cut-off” seuraavaan melontaan olisi meille liian tiukka. Melomaan sai lähteä klo 22 asti ja rasteja sai kerätä klo 00 asti. Kun pyöräosuuden suunnistus oli juuri niin haasteellista kuin etukäteen ajattelimme, oli selvää että osuus kestäisi pitkään. Saimme pyöräosuuden valmiiksi vahvalla menolla noin klo 23.00.
Cut-off ajat määräsivät lopulta kisan kulun
Melonta oli nyt jätettävä väliin ja siirryttävä suoraan bike + run osuudelle, jolla oli mittaa 60km. Tästä osuudesta tuli loppujen lopuksi kisan ratkaisuosuus, koska kaikki kärkijoukkueet myöhästyivät sen jälkeen seuraavilta osuuksilta ja menettivät kolmen osuuden pisteet. Olimme laskeneet osuuden kestävän 6h ja aikaa ”cut-offiin” meillä oli 9h. Homma tuntui olevan siis hallinnassa. Bike and run vedettiin vahvasti juosten, pyöräillen ja välillä myös nuokkuen tien poskessa noin 10 tuntiin. Vaihtoon saapuessamme saimme kuulla, että olimme 45 min myöhässä. Ohitsemme oli noussut kaksi noin 10 sijalla ollutta joukkuetta. He siis olivat oikaisseet reitillä meidän ohi ja päässeet helpolle rullaluistelu-melonta-rullaluisteluosuudelle keräämään rasteja ajoissa. Meidän oli nyt siirryttävä pyörällä seuraavaan huoltoon 50km ja jatkettava sieltä taas 110km pyöräilyä. Tässä vaiheessa koko joukkue ei tuntunut ymmärtävän miksi cut-off aika ei ollut tiedossa ja miksi siitä ei pidetty kiinni. Myöhemmin selvisi, että voittajajoukkuekin oli jättänyt Bike and Runin viimeisen ja kauimmaisen rastin käymättä ehtiäkseen vaihtoon. Me puhallettiin nyt ilman huolen häivää B&R rastit katsomatta kelloa. Tähän ratkesi lopulta meidän mahdollisuudet voittoon. Varma johtopaikka vaihtui hetkessä tilanteeseen, jossa loppujenkaan rastien kerääminen ei riittänyt enää voittaa. Oma vika: säännöt pitää lukea.
Viimeisessä huollossa koitti taas yllätys. Täällä ei voinutkaan nukkua toimitsijoiden mukaan. Pitäisikö siis mennä ulos vesisateeseen nukkumaan vai jatkaa nukkumatta maaliin viimeinen vuorokausi? Ohjeita uhmaten pötkötimme vähän ja saimme hyvät 45 min unet. Sepon unista meni karttojen kanssa sähläämiseen tässä ylimääräiset 15 min muihin nähden ja unet jäi todella vähiin ja matkanteko seuraavan yönä tuli olemaan yhtä tuskaa.
Loppumatkalta ei ollut enää järkeä kerätä muuta kuin pakolliset rastit joten pääsimme vähän oikomaan. Tarjolla oli isoa mäkeä ja pientä mäkeä, väsyä ja nukutusta. Sepi hoiti pyöräilyn alun mutkat mallilla mutta muutaman tunnin jälkeen alkoi uni painaa. Tommi tarttui nyt karttaan, aluksi meno oli vähän haparoivaa mutta sitten suunnistustatsi alkoi löytyä. Väsymystila alkoi olla myös sitä luokkaa että aina välillä ojanpohja kutsui meitä 5 min nokosille. Matka eteni ja loppu häämötti.
Loppu häämöttää
Tubless-renkaat liemillä täytettynä kestivät myös tämän osuuden ja selvisimme koko kisan ilman rengasrikkoja. Vaihdossa oli edessä vielä kaksi osuutta, 26 km trekki jossa myös kiipeilyä sekä 18 km pyöräsuunnistus. Vaikka kisaa oli vain vähän jäljellä oli meidän jäätävä nukkumaan puoleksi tunniksi huoltopaikalle, koska porukka oli aivan: ”hei hei”. Kun viimein löimme tossut jalkaan ne olivatkin taas yllätykseksi syönnillään. Lähdimme heti hyvällä juoksulla ja vauhdilla liikkeelle ja näin jatkoimme edelleen kisan parasta trekki vauhtia myös viimeisellä jalkapätkällä. Pätkän alku seuraili jyrkkiä rantatörmiä ja lopuksi noustiin 400m mäen päälle. Viimeinen pyöräpätkä oli pääosin alamäkeä mutta oli siinä muutama napakka nousukin. Maaliin saavuimme 13.40 eli kisa-ajassa 99.40h.
Maalissa ensin vähän hörpättiin samppakaljaa ja sitten alettiin ihmetellä mikä se meidän sijoitus mahtaa olla. Järjestäjien sählätessä läppärin ympärillä ja porukoiden virratessa maaliin meille alkoi varmistua kolmas sija. Tällä kertaa kisan kovavauhtisin ja pisimmän reitin kiertänyt joukkue ei voittanut. Säännöt olivat selvät ja tässä kisamuodossa pärjääminen edellyttää sääntöjen ja ”cut-off”-aikojen tarkkaa tulkintaa. Nyt homma oli tehty vaikeaksi sillä, että järjestäjien antamat ennakkoajat eivät pitäneet paikkaansa ja kartat sai matkan varrelta. Näin ollen ei ollut mitään mahdollisuutta suunnitella reittiä etukäteen kuten Rogaine-kisoissa on tapana. Kisamuodon plussaa oli se että kaikki joukkueet tulivat maalin hyvin tiiviinä ryppäänä parin tunnin sisään.
Kisan viimeinen Stage oli maaliintulon jälkeen, kun pyörän ja kamojen pakkaamiseen jäi alkuperäisen ohjelman mukaan noin 2-3 tuntia aikaa ennen palkintojenjakoa. Lentoasemalle piti vielä lähteä 5.30 aamulla, joten eipä tässä voi banketilla tai juhlimisella kehuskella.
Kokonaisuutena Team Finland voi olla ylpeä tämän kokoonpanon debyytistä: tavoite täyttyi MM-kisapaikan osalta ja tiimi toimi erittäin hyvin. Nyt nähtiin tiimin osalta erityisesti trekkipätkillä vauhtia, joka hakee vertaistaan. Eikä se pyörävauhtikaan tosin hullumpaa ollut. Tiimissä tuntui vallitsevan hyvä motivaatio ja yhteishenki. MM-kisoissa ensi vuonna tullaan näkemään ainakin yksi nälkäinen ja kova suomalaisjoukkue. Toivottavasti muutkin saavat rivinsä järjestykseen ja heittämään haastetta kärkikahinoihin.
Cascaus vaikenee, lumikentät kutsuu
kirjoitti: Tommi Putkuri,
avusti: Seppo Mäkinen
kuvat: Rob Howard, www.Sleepmonsters.com
