Tiimi voittoon Espanjassa!

III Desafío Bugarent, Galicia RaidEspanja 23-24.6 2007
By Seppo Mäkinen
Team Finland
Alkuasetelma
Galician kisan järjestäjä: Pablo Franco tavattiin Bimbachessa, jolloin tuli selväksi, että hän haluaa kuumeisesti meidät ja kv. väriä kisaansa. Pablo tekikin lopulta kaikkensa ja sai meiltä joukkueen kisaan mukaan, vaikka ajankohta Juhannuksena oli suomalaisittain melkein pahin mahdollinen. Näinpä tiimin peruspilarit: Ufo Forsman ja Vipu Niemelä jäivät kotiin purjehtimaan ja grillailleen kun ”Rane” Rauni Parantainen ja nuori hurjapää: Janne Mononen suuntasivat kanssani Galician sateisille kukkuloille Juhannuksen viettoon.
Kisa kuului Espanjan RAID-cupiin, joka on erittäin kovatasoinen. Kisaan oli ilmoittautunut noin puolenkymmentä etukäteen kovaa joukkuetta ja noin 40 meille tuntematonta suuruutta. Lähinnä Buff ”killer-Fransin” johtamana ja Teva La Pinilla ilman ”Antoniota” tuntuivat pahoilta vastustajilta. Viimeksi kun Teva kisaili, tiimin johtohahmo: Aurelio pitkine sukkineen loikki meiltä karkuun kuin jänis. Salomon Spainin Torreksen veljekset tiedettiin kovaiksi ja kokeneiksi kisailijoiksi ja Tactics Bikes oli jopa voittanut Espanjan cupin osakilpailuja.
Matkaa oli luvassa noin 200 km, nousua noin 5000m ja kisan oli kestoltaan noin 18-20 tuntia. Kisan sääntöjen mukaan naisesta sai 5% hyvityksen loppuaikaan. Tämä tuntui etukäteen pieneltä, joten melkein kaikki voittoa tavoittelevat joukkueet olivat haalineet kasaan miesporukan vahvistettuna tiimien ulkopuolisillakin jäsenillä. Lähtöasetelma oli meidän kannalta haasteellinen, koska meidän piti pystyä Mix-tiiminä pysyttelemään miesjoukkueiden tuntumassa ja toisaalta tiimin kokoonpano oli uusi ja ennen kokeilematon.
Kisan alku
Kisaa edeltävinä päivinä oli satanut jokaisena päivänä. Kisa-aamu valkeni kuitenkin aurinkoisena ja näytti siltä, että edessä oli kuuma päivä. Kisan kartat annettiin poikkeuksellisesti vasta tunti ennen lähtöä. Tämä oli varsin hyvä ratkaisu, koska paikalliset tai autolla liikkuvat tiimit eivät täten ehtineet tutustua kisamaastoon ennakkoon. Näin taattiin kaikille tasapuoliset olosuhteet.
Kisa alkoi aamulla kaupunkisuunnistuksella, jonka kartta saatiin lähtöhetkellä. Rastit sai kiertää vapaassa järjestyksessä. Nopeasti saimme kartasta kiinni ja säntäsimme matkaan. Juomapussit jätettiin lähtiessä huoltopaikalle, koska arvioimme noin 30 min juoksun sujuvan helpommin ja jalkoja säästäen ilman turhaa lisäpainoa. Vaihdossa toki hävittiin 30-60 s, mutta laskimme jalkojen säästön olevan kisan tässä vaiheessa tärkeämpää kuin muutamat kymmenet sekunnit. Vaihtoon tultiin toisena, 1 min Buffin jälkeen. Meidän kannassa Teva, Salomon ja liuta muita porukoita paineli asfaltti ropisten nopeaan vaihtoon.
Kisa jatkuu
Matka jatkuin noin 3.30 pyöräilyllä, jossa noususumma oli noin 1400 m. Aurinko paahtoi jo varsin korkealta. Rane viileänä pohjoismaalaisena oli valinnut paidakseen pitkäkaulaisen ”Craftin” tottumuksesta. Minä kokeilin Haltin uutta ”multi-thermo” paitaa, jonka pitäisi toimia laajoissa olosuhteissa, Janne luotti irtohihoihin. Aika kirjavaa sakkia oltiin siis, vähän harmitti ja hävetti myös. Illalla viimeiseksi sanoin, että lähtiessä ja maaliin tullessa kaikilla pitää olla sama varustus. No, taisi käydä vanhanaikaisesti: kisa on tärkein ja muu tahtoo unohtua valmistelutohinassa.
Ensimmäistä noin 500m nousua poljettaessa tuli selväksi päivän meininki: kuumaa tulee olemaan, nestettä menee ja kramppeja tulee. Jos me selvitään pimeään keulan tuntumassa olemme vahvoilla. Miesjoukkueiden etsikkoaika on nyt. Nyt pitää jättää meitä jos meinaa jättää ja voittaa kisa.
Ehkä vartin jälkeen ajoimme nopeammin vaihtaneet Tevan ja Salomonin kiinni. Käytimme nousussa hinausta siten, että koko tiimi oli ”junassa”. Tämä siksi, että ajattelimme näin jakavamme vetovoimaa tasaisesti koko tiimille. Taktiikka näytti purevan hyvin, koska ”All Male”- tiimit eivät saaneet meihin eroa, me sen sijaan pyöräiltiin helpohkosti kovienkin porukoiden rinnalla.
Kesken tiukan nousun ketjuni katkesi ja vetokumi läsähti Jannen ahteriin. Jannen paikatessa ahteriaan, kaivoin ketjukatkaisijan ja pyöräytin ketjun kuntoon. TEA:ssa kävi samoin ja nyt homman korjaaminen onnistui jo vanhasta kokemuksesta. Aikaa paloi tähän ehkä 7-8 min. Vaikutus oli enemmän psyykkinen: en uskaltanut enää ajaa normaalisti ja vaihteita vaihtaessa piti käsitellä pyörää ”silkkihansikkain”, jotta yleensä selvittäisiin 140 km pyöräilyistä ehjin välinein. Nousuissa käytimme edelleen ”juna”-taktiikkaa säästääksemme minun pyörää ja Ranen jalkoja. Jannen ahteri ei tässä vaiheessa huolettanut ketään: oli kait poika saanut piiskaa ennenkin!
Pyöräilyssä huomasimme rastien olevan pääsääntöisesti ”tip top”, mutta aina tieltä poikkeavalla uralla. Niinpä yhdessä kohtaa arvottiin väärä ura (tai kartassa se kyllä oli tie). No, 5 min harhailun jälkeen ryhmä muita porukoita opasti meidät rastille, joka oli 20 m tieltä puskassa pellolla! Kiroilin omaa suunnistustani ja ajattelin, että tähän ei ole varaa. Buffin perässä pitää olla enintään tunti kun tulee pimeä jos halutaan voittaa. Nyt oltiin turiloitu jo ketjuihin ja häröilyyn 15 minsaa.
Kanjoniin
Pyöräily tuntui lyhyeltä ja 4h uurastuksen jälkeen rullasimme vaihtoon. Ero kärkeen oli tässä vaiheessa vain 13 min. Ei paha! Nopea vaihto ja taas matkaan. Tällä kertaa juostiin laskeutumispaikalle, jatkettiin canyoneering-pätkällä ja loppu juostiin takaisin samaan vaihtopaikkaan. Kiipeilyrastille juostessa Buff tulee vastaan valjaat kilisten. Ihmetyttää, mutta me jatkamme matkaa, emmekä jää kavereiden kanssa pitään palaveria. Myöhemmin kuultiin Buffin selitelleen hakeneensa vajaat vaihdosta. No.., en tiedä mitä ne hommasivat, mutta valjaat niillä oli kun ne tuli vastaan. Oliko unohtunut jokin muu pakollinen tai välttämätön varuste eivätkä kehdanneet sitä myöntää sakkojen pelossa. Mene ja tiedä.
Me teimme oman homman: Jannen kanssa laskeuduttiin piikkipuskien läpi jokikanjoniin ja Rane meni juosten. Sitten varsin vaikeasti edettävää kanjoni mentiin varoen, mutta päättäväisesti. Hidasta oli, ketään ei näkynyt edessä, ei takana. Viimein pääsimme kanjonista pois ja rasti ennen vaihtoa näytti selvältä: mökki jokinotkossa 100 m polun päästä. Jokinotkon saavutettuamme kasassa oli taas Buff, Salomon ja pari muuta tiimiä. ”Manolitot” posmotti äänekkäästi jotain, mihin meikäläisen sanakirjasta ei löydy vastausta. Rastia sen sijaan haettiin hakkuuaukean pusikosta turhaan. Kartasta en ymmärtänyt enää mitään: alun alkaen selvä polku olikin joku muu maastossa oleva ura ja kartassa oleva vaalean punainen läiskä ilmeisesti se mökki joka piti löytää.
Janne kiilasi muiden porukoiden perässä pusikkoon minun ja Ranen ihmetellessä karttaa. Porukka tuli puskasta posmottaen edelleen kovasti. Kysyin Jannelta mitä siellä oli. No mökkihän siellä, ei rastia näkynyt. No, ei kai auta muu kuin lähteä porukan perään. Porukka menee joen yli ja jatkaa päättäväisin askelin kohti vaihtopaikkaa. Nyt haisee palaneen käry: ”manolitot” on käyny selvästi rastilla. Lyhyen neuvonpidon jälkeen Janne painelee takasin käymäänsä mökiin ja Ranen kanssa istutaan mättäällä. Haron harvoja hapsia otsalla ja tutkin karttaa. Ketuttaa hetken. Tiedän toki, että 10-15 min ero kärkeen ei meinaa vielä mitään ja tämä häslinki pitää vain nollata ja keskittyä jatkossa paremmin omaan tekemiseen.
Ratkaisun makua
Kisan ratkaisu miestiimien kannalta oli kisan puolen välin tuntumassa ollut pitkä: noin 3.30 oleva pyöräily. Edelleen oli tuskaisen kuuma ja tässä oli paikka puristaa vastustajiin eroa jos pyörä kulkee. Me olimme osuudelle lähtiessä kanjonin ”pummin” jälkeen seitsemäntenä noin 17 min kärjestä jäljessä. Pyörä kulki meillä tasaisen rivakkaa vauhtia sen kummemmin tsemppaamatta. Suunnistus toimi vauhdikkaasti ja Jannen kanssa vuoroteltiin karttoja siten, että karttojen vaihto ja kääntely oli minimaalista. Homma toimi ja napsittiin porukka porukan perään kiinni. Minulla alkoi matkan tässä vaiheessa tulla tuskaisia krameppeja jalkoihin ja ylävatsaan. Vatsa ei ottanut enää vastaan mitään syötävää ja alkoi oksettaa. Lukuisten yökkäysten jälkeen Janne katsoi huolestuneesti sanomatta mitään. Huikkasin kaverille, että: ”nou hätä, voimaa on, geeli vain puskee ylös”. Yökkäillen ja kramppaillen jatkoimme matkaa. On se vaan hienoa tämä seikkailu-urheilu!..
Lopulta pyöräily päättyi rullaluistelun ”gear droppiin”, josta rullailtiin vaihtoon. Pitkä taaki oli takana. Jännityksellä odotimme huollon väliaikatietoja. Aivoissa jyskytti, että tässä ei saa olla 45 min enempää kärkeen jos halutaan voittaa 5% naishyvityksen turvin. Vaihto näkyi, tai paremminkin kuului. Korkean padon päällä Ulla huusi kuuluvalla Oulun murteella, että 13 minnuuttia keulaan tsemppiäää, vielä nouseeee!!
Loistava veto meiltä: kaksi 3.30 pyöräilyä ja kaksi juoksua takana, melonnat, erikoissuunnistus ja yö edessä. Laskin ettei muilla ole mitään jakoja enää meitä vastaan jos vain mennään lähes virheittä. Janne tuumasi, että sovitaan niin, että’ kisataan ”mies miestä” vastaan ja tullaan ekana maaliin. Olkoon sitten 5% hyvitys vain ekstraa lopputulokseen. Kiinni veti!
Hyvillä fiiliksillä lähdettiin melomaan nopean vaihdon jälkeen. Reitti oli selvä: 5 km rastille, kääntö ja melonta järven mutkikkaaseen lahteen noin 3 km. Rastille saamme yhden tiimin kiinni ja olemme nyt kolmantena. ”Sit on Top” -kajakki tuntuu olevan enemmän ”shit” kuin ”top”. Hidasta ja raskasta menoa. Jaksamme vääntää lukuisista krampeista huolimatta tiukasti rantaan, jossa Rane odottelee heinä suussa. Yksi tiimin jäsen nääs vietiin huollon toimesta autolla mäelle, josta hän rullasi melonnan vaihtoon, kahden urakoidessa ”shitin” kanssa järvellä.
Rane tuuletta meidän meloessa vaihtoon: ”7 min keulaan”! Keula ei siis ole enää kaukana ja matka on jo puolessa välissä. Kajakki vaihtuu lennosta juoksuun ja viidakkomaisen rastin jälkeen hyvällä reitinvalinnalla saamme jo Salomonin ja Buffin melkein kiinni. Sitten koittaa seikkailusuunnistajan tähtihetki: vastustajat pummaavat ”posmottaen” kallioisella nenällä samalla kuin me painetaan heinikossa heikosti näkyvää polkua ohi. Tässä siirryttiin kisan johtoon, josta käytännössä ei enää luovuttu.
Reitti eteni juosten ”Toho”-puskassa polkuja pitkin. Yhdessä kohtaa ura vei keskelle puskaa ja reitillä oleva nenä näkyi 100 m edessä. Teki armottomasti mieli lähteä tetsaamaan puskan läpi. Kevyt harkinta ja tuumasin porukoille, että mennään takaisin. Päätös vaati epätavallista nöyryyttä eräältä ”tunnetulta jäärältä”. Laskettiin kuitenkin porukalla, että parin minuutin paluu on parempi kuin riski ottaa 15 min takkiin pusikossa etenemisestä. Ehdimme juuri ja juuri ennen Buffia ja Salomonia polulle ja karkuun. Myöhemmin selvisi, että he olivat harhautuneet samalle uralle kuin me. No, Buffilaiset päättivät tetsata ”Tohon”-läpi ja vaihdossa oli se mainitsemani 15 min eroa meidän hyväksi. Kyllä tuntui messevältä olla nöyrä. ..Tällä kertaa..
Jäljellä oli enää pyöräily ( 30 km) erikoissuunnistuspätkälle, suunnistus (6km), pyöräily melontaan (14 km), melonta (7 km)ja viimeinen trekki (18 km). Kaikki nämä pimeässä. Pyöräily alkaa meiltä hyvin, vauhtia on ja fiilis on hyvä. Fiilis kapsahtaa katajaan kun Jannen ketju napsahtaa poikki. Toinen ketjurikko jo tässä kisassa. ..kele. Työkalu käteen ja ketju kuntoon. Nyt ei sentäs tarvi paikkailla kenenkään ahteria!
Buffi tsemppaa pyörällä meidät kiinni suunnistuksen alkuun. Harmi sinänsä. tämä piti olla meidän kuninkuuslaji. No, herrasväki peesaa tiukasti meitä ja minä johdatan kiltisti porukat rastille. Yhdellä kevyellä nousupätkällä näyttää Buffin Davidillä olevan vaikeuksia pysyä perässä. Ihmekö kaveri oikookin jokaisella rastilla. Katson karttaa ja päätämme iskeä mäellä, josta jatketaan eteenpäin. Loiva pitkä nousu tuntuu raskaalta, David jää 50-100m. Vedämme ”Toho”-puskien läpi kiusalla kun näemme kavereilla olevan lyhyet shortsit. Kiltisti tulevat perässä, kiltisti, mutta tuskaisesti. Rastimäen näkyessä huikkaan Jannelle, että leimaa rasti mäen päällä ja jatka samaan suuntaan. Ranen kanssa otamme spurtin ja Buffin David ja Arnau yrittävät seurata. Hetkessä tulee eroa ja Jannen rullatessa mukaan meillä on nopeasti näköyhteyden matka seuraajiin. Vastustajien selkäranka alkaa murtua. Vaarallinen ajatus! Suon sen itselleni kokemukseen vedoten. Me tiedetään miten kisa voitetaan ja nyt otetaan vain se mikä meille kuuluu!. Tarkkaa peruspeliä vain loppuun saakka!
Viimeisen melonnan vaihtoon lasketaan pimeässä pyörillä noin 400m alamäkeä. Buff ottaa meidät kiinni vetämällä hurjasti pienellä riskillä. Nopealla vaihdolla napaamme taas Buffin päänahan ja pääsemme melomaan ensimmäisenä. Jannen kanssa fiilistellään pimeässä upeaa vuoristojärveä samaan aikaan kun Rane vetää upeaa Tyroliaa padolla. Tyrolia oli noin 100m korkea ja pitkä. Varsin huikea näkymä ja fiilis roikkua valjaissa (arvaan). Melonta menee meiltä tutuissa merkeissä vatsan ja jalkojen krampatessa valtoimenaan. Asemat pidetään ja 3-4 min johdossa tullaan viimeiseen vaihtoon.Yökkäykset ovat taantuneet, mutta en ole syönyt mitään moneen tuntiin. Jotain pitää tehdä energiahommien suhteen. Minulle eivät geelit ja makeat jutut näytä sopivan.
Ratkaisun paikka
Jälleen nopean vaihdon jälkeen lähdemme viimeiselle 18 km trekille samalla kun Buffi istuu vielä lepotuoleissaan. Heidän huolto laminoi karttoja laminointikoneella. Auton sytyttimestä virtansa saava jääkaappipakastin pullottaa hyvää Espanjalaista olutta ja viiniä. Ilmassa on lämpimän pizzan ja oliiviöljyn tuoksua. Maailmallista meininkiä, mutta missä on menoa?
Meille meno maistuu ja painetaan pimeässä reittiä virheittä, eleettömästi ja mitään kyselemättä tai taakse katsomatta. Viimeisille rastiväleille Pablo on järjestänyt tiukan rastiviidakon: pimeässä joen varressa pitää poimia useita rasteja maastosta, jossa heinikko on keskimäärin 1-1,5 m korkuinen. Pusikkoa on ja näkyväisyys heikko. Etenemme päättäväisesti heinikossa ja teemme polkua perässä tuleville. Ei se mitään, tiedetään, tiedetään. Tämä on pelin henki: keulassa joskus tulee takkiin ja nyt tulee. Maalissa saan vielä nyppiä tämän pätkän tuliaisina 20 punkkia kropasta. Öinen jokilaakso on silti hieno kokemus ”parasiiteistä” huolimatta. Upeaa!
Rastit poimitaan hyvin, mutta viimeinen kannaksen ylittävä ”merkitty” reitti tuottaa vaikeuksia. Mitään merkittyä reittiä ei ole, vaan ilmeisesti preafingissa kerrotut tiedot (espanjaksi) reitistä eivät tulleet meidän korviin. Muutaman yritys ja erehdys-kokeilun jälkeen löydämme aidan, joka vie seuraavaan jokikanjoniin. Taas kannatti kääntyä takaisin tetsaamisen sijaan. Löydetty reitti on nopea ja turvallinen kun vastaavasti olisi jouduttu tetsaamaan jyrkänteitä ja pusikkoa 80-100 m jyrkkä lasku kanjoniin. Vaarallista! Rastilla huomataan, että Buff on ohittanut meidät parilla minuutilla. Ketuttaa, mutta lähdetään päättäväisesti perään.
Maaliin on enää 4-5 km tietä. Ravakasti juostaan ja pieni harmitus hiipii mieleen: olisi hienoa tulla maaliin ensimmäisenä, eikä voittaa vain 5% naishyvityksen turvin. Riittääkö matka ja mikä on Buffin vauhti? Tiellä saamme nopeasti Buffin selät näkyviin. Tässä vaiheessa meidän vauhti on aivan eri luokkaa kuin heillä. Totta kai tästä vielä innostutaan! Janne ottaa Ranen vetoon ja pistetään polkkaa oikein tosissaan. Buffi tekee hädissään eri reitinvalinnan kaupungin läpi maaliin ja peli on meidän: etukäteen katsottu ja kisassa jo kahdesti kuljettu reitti on nopein. Se on varma ja vahtiakin on vielä hyvin. Maaliin lasketellaan pintakaasua. Kyyneleet tulee silmiin: teimme mahdottomasta mahdollisen. Mix-joukkueella pestiin Espanjan parhaat tiimit All Male-sarjassa! Lopputuloksissa voittomme on jäätävä: 5% hyvityksen ja Buffin saaman sakon turvin voittomarginaali lähentelee puoltatoista tuntia. Hienoa!
Analyysiä
Kisa oli erinomainen. Seikkailullisia elementtejä oli paljon, kartat espanjalaisiksi hyviä ja reitti monipuolinen. Rastipisteinä oli mielenkiintoisia paikkoja: hylättyjä, viidakoituneitä taloja, vanha mylly, tuulimyllyjä, ym. Kiipeilytehtävä oli upealla, korkealla padolla. Pyöräilyreiteillä oli sopivasti nopeaa tietä kuin myös pieniä polkuja ja jopa kantoa. Maasto oli kovaa, mutta ei mitään vuoristoa. Arvostan suuresti sitä, että rastien vientiin ja sijoitteluun oli panostettu. Rastit olivat oikeissa paikoissa ja pääasiassa selvästi näkyvillä. Espanjassa tyypillisesti rasti voi puuttua tai se on jossain ”siellä päin”. Kisan järjestelyorganisaatiossa oli suunnistajia, joille rastipisteiden tarkkuus oli kunnia-asia. Hienoa!
Joukkue toimi erittäin hyvin. Lähtökohtaisesti Mix-joukkueella ei pitänyt olla mahdollisuuksia. Nyt Rauni osoittautui olevansa Rane ja miehen veroinen. Nuori hurjapää: Janne Mononen oli myös täysverinen seikkailija. Omalta osalta voin sanoa, että oli helppoa toimia tiimin vetäjänä kun muut tekevät nöyrästi ja valittamatta sen mitä sovitaan ja päätetään. Kisassa emme edes kyselleet rastimiehiltä tilannette tai mitään muutakaan. Me keskityttiin vain omaan suoritukseen ja tekemiseen. Ei se maali tule vastaan kyselemällä.
Vaihtotoiminta oli tässä kisassa meillä nopeaa. Se oli tämän kisan nopeinta vaihtotoimintaa (rastiväliajat katsottu), vaikka mukana oli monta paperilla kokeneempaa jopukkuetta. Turhia ja aikaa vieviä säätämisiä ei tarvittu, vaan homma toimi etukäteen mietityllä tavalla. Matkalla ennen vaihtoa poristiin muutamalla lauseella vaihdosta ja ehdittiin jopa tsekata toisilta pakollisia varusteita.
Huolto pelasi loistavasti. Meille oli alun perin osoitettu paikallinen suunnistusliiton ”pomo” huoltajaksi. Tilanne olisi ollut varsin ongelmallinen, vaikka kaveri puhui täydellistä englantia, ellei Ulla olisi kiinnittynyt huoltovastaavaksi 110% otteella. Ullan toimiessa kapellimestarina vaihdossa, meille urheilijoille ei jäänyt paljoa huolehdittavaa oman itsensä lisäksi. Joskus ei sitäkään. tito katseli lähinnä päällä, otti kuvia ja ajoi autoa. Lisäksi väliaikoina Ulla ja Tito kyselivät tarpeelliset tiedot reitistä, jotka olivat jääneet preafingissä meiltä ymmärtämättä (lue: meille kääntämättä).
Välineistä
Seikkailu-urheilu on välineurheilua. Näin ollen välineitä ei voi sivuuttaa ilman eri mainintaa. Nyt testaamani Haltin ”monikäyttö”-paita osoittautui erinomaiseksi kisapaidaksi: aamun ja illan viileällä se oli riittävän lämmin ja päivän paahteessa haihdutti ja oli sopivan viileä. Yöllä ja ”Toho”-puskissa pidin päällä erikoiskevyttä tuulipukua. Ei pistellyt piikit, ei kastellut sade eikä ollut yhtä kuuma kuin Gore-asu päällä. Materiaalit kehittyy! Suosittelen Ranenkin kokeilevan ensi kerralla pitkäkaulaisen Craftin tilalta jotain nykyaikaisempaa!
Kevään ensi kisoissa uudet Icebugin nastakengät herättivät ristiriitaisia tunteita. Täydellinen pito tuntui liiankin rajulta ja jalkoja rassaavalta pitkillä trekeillä’. Nyt pieni kuluneisuus kengissä on tehnyt hyvää. Icebugit pelasivat hyvin. Pito kanjonissa oli hyvä, asfalttikin kulki ja perustrekillä kenkä kulki hienosti. Lisäksi Icebug ei vety, ei vanu ja on kevyt kuljettaa mukana.
Taas kerran saan ”vetää rastin seinään” rakottoman kisan kunniaksi. Rakottomuus on tärkeä juttu pitkissä kisoissa. Tuska laskee vauhtia ja rakot tulehtuvat herkästi mutaisissa maastoissa. Nyt ahkera rasvaaminen ennen kisaa ja hyvät sukat tekivät taas tehtävänsä. Ei rakon rakkoa! Parempi kuluttaa Lorppenia ja Helosania kuin omia jalkoja!
Seikkailupyöräilyssä alan kallistua monien vuosien kokeilun jälkeen siihen, että täysjousto on paras valinta. Pitkissä kisoissa ”täpäri” säästää jalkoja, selkää ja renkaita. Vaikka hetkellisesti jäykkäperäinen voi olla kulkevampi, seikkailukisassa täpärillä saavuttaa paremman lopputuloksen ja ennen kaikkea vähemmän tuskallisilla ponnistuksilla. Kerrottakoon tässä, että vedin sekä Bimbachen (400km) ja tämän kisan (200 km) ilman pyöräilyhousuja. Ensi kerralla taidan kokeilla vielä vähemmillä..
Kiitokset Pablolle, huollolle ja joukkueelle.
La Coruna vaikenee,
Seppo Mäkinen
Team Finland